sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Uutta kokeilemassa: vauhtileikittely

Toisen pk-kauden viikoilla 5 ja 6 ohjelmassa on vauhteleikittely kerran viikossa. Intervallit ovat hyvinkin tuttua puuhaa, mutta vauhtileikittely ei. Olin nähnyt Facebook-ryhmässä yhden esimerkin, joka vaikutti kiinnostavalta. Siinä mentiin lyhtypylväiden välejä pyramidimalliin: 5 (kirjoittaja meni maratonvauhdilla), 4 (puolimaratonvauhtia), 3 (kympin kisavauhtia), 2 (vitosen kisavauhtia),1 (lujaa), ja sama toiseen suuntaan. Minun vauhtijaotteluni meni niin, että kymmenen minuutin alkuverryttelyn jälkeen menin 5 pylväänväliä vähän verkkavauhtia lujempaa, seuraavat 4 siitä vähän kiristäen, 3 vielä vauhdikkaammin, 2 jo melko reippaasti, 1 kovaa mutta ei täysiä, 2 hivenen hidastaen, 3 hidastaen lisää, 4 vielä hitaammin, 5 hissutellen mutta kuitenkin perus-pk:ta vauhdikkaammin. Tämä oli yksi pyrämidi. Ehdin tehdä niitä 3 kpl, johon meni 26,5 minuuttia. Keskivauhti oli 7.40, keskisyke 147 (maksimi 167). Loppuun 5 minuuttia hölkkää. Kokonaisaika 42 minuuttia. Ohjelmassa oli 45, totesin että en enää ehdi neljättä pyramidia, enkä viitsi lähteä loppuverkassa kiertämään taloa ympäri kolmeksi minuutiksi.

Kokemuksena tällainen oli täysin uutta, mutta varsin hauskaa. Rasitteena oli se, että tein sen heti töiden jälkeen, eli jäin bussista pois kauempana kotoa ja juoksin kotiin, reppu selässä. Vaikka reppu ei ole painava on siitä kuitenkin vähän haittaa. Alustakaan ei ollut erityisen hyvä. Vaikka lunta ei ole pyryttänyt ja tiet on aurattu, oli kevyen liikenteen väylillä lumipöperöä. Risteysalueilla on pakko katsoa jalkoihin, koska on syvät urat autojen renkaista ja välissä jäinen lumivalli. 

Viikon saldo on 4 juoksulenkkiä, vauhtileikittelyn lisäksi 2 x 45 minuuttia sekä puolitoistatuntinen pitkis. Totesin taas, että ei ole päivät sisaruksia keskenään. Perjantai-illan kevyellä kolmevarttisella keskisyke oli vain 131, kun taas lauantai-iltapäivän pitkiksellä se oli 140 -> keskivauhdissa eroa vain 6 sekuntia. Viikon ainoa täyslepopäivä oli tiistai. Keskiviikkona pohjejumit olivat jo poissa, etureidet enää vähän jumissa, joten silloin kävin salilla. Tänään on muuten ollut sohvallamakaamispäivä, mutta illalla menen vielä astangajoogaan.

Ensi viikko on vielä samanlainen kuin tämä, sitten on tehoviikko ja palauttava viikko ennen vk-kautta. Mietin taas, että miten ihmiset jaksavat treenata 10-14 tuntia viikossa ja käydä samalla töissä. Minulla kroppa on aika tukossa, vaikka tällä viikolla tulee yhteensä 6 tuntia tekemistä ja on niin sanotusti määräviikko. Samalla se myös pelottaa. Ohjelmani nimi on "Vauhtia maratonille", ja enimmillään juoksua on ollut 4,5 tuntia viikossa. Tällä ja ensi viikolla on 3 h 45 min. Että riittääkö se oikeasti maratonin läpipääsemiseen? Vielä en tiedä, miltä vk-kauden ohjelma näyttää, että onko siellä pidempi pitkis kuin puolitoista tuntia. Yhtenä viikkona tein jo niin, että juoksin kolmevarttiset vähän lyhyempinä ja otin niistä puuttuvat minuutit pitkikselle, niin sain tehtyä 1 h 50 min. Mietin myös, että jos pitkikset ei tästä pitene, teen niin että jätän toisen 45-minuuttisen tekemättä ja lisään sen pitkikseen, jolloin yksi viikon lenkeistä on 2 h 15 min. Mietin myös, että ehkä olisi syytä käydä juoksemassa puolikas jossain tapahtumassa 3-4 viikkoa ennen maratonia, ihan vaan kokeiluna että mitä ohjelma on tehnyt verrattuna aiempiin vuosiin. Niin sanottu pelonhälvennyspuolikas siis :D 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti