sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Liikuntavuosi 2017 - ja ennakointia vuoteen 2018

Vuosi 2017 loppui lyhennettyyn juoksulenkkiin. Tiedä sitten onko taustalla liian paljon vai liian vähän suklaata, mutta tänään ei vaan ollut energiaa. Ohjelmassa oli reipas 8-10 km sisältäen 4 x 40-60 m mäkivetoja. Kilsan menin verkkavauhtia, sitten kuusi reippaasti (vauhti 7.13 - 7.28 min / km). Ensimmäinen kunnon ylämäki sisälsi mäkivedon, kohta sen jälkeen totesin että tänään on huono päivä. Paha olo, oksettaa, heikottaa ja huimaa. Lähdin heti suosiolla lyhentämään lenkkiä. Viimeisissä liikennevaloissa kun pysähdyin, oli hetken sellainen olo että tarviiko joko nojata lyhtypylvääseen tai istua maahan, oli niin karmea olo. No, punaiset olivat sen verran pitkät että olo ehti tasaantua ja kipitin viimeisen kilsan kotiin. Kenkävalintaa mietin tänään, onneksi laitoin nastat! Koko viikko ollut sellainen, että vuoroin on pakkasta ja plussaa, välillä tuli vettä niin että tiet ehtivät sulaa suurelta osin. 

Kaikkinensa tämä vuosi oli liikunnan suhteen aika hyvä. En puhu juoksuvuodesta, koska juoksukilsoja tuli vain 650. Muita lajeja oli sen verran, että kilsoja tuli kaikkiaan 1262. Treenikertoja kaikkiaan 210, joihin käytin 217 tuntia. Parasta vuodessa oli uudet kokemukset. Ensinnäkin Bodom Night - yöpolkujuoksu. Lampun teho ei riittänyt mutta muuten oli hauskaa. Sitten superviikonloppu, johon kuului ensin Extreme run Sappeessa ja seuraavana päivänä Pirkan pyöräily. Ja niinhän siinä kävi että maantiepyörä Poweri-Paawo muutti luokseni :) 

Ensimmäistä kertaa treenaan valmentajan tekemän juoksuohjelman mukaan. Olen aiemmin ollut juoksukoulussa, mutta se tosiaan olikin enemmän yleisurheilukoulu. Sieltä saatiin juoksuohjelmat, mutta se oli tehty "massatuotantona", ei siis oltu käyty läpi että mikä ja milloin on päätavoite. Nyt Running Academyn 24-viikkoinen ohjelma loppuu pari viikkoa ennen Helsinki City Marathonia. Ensimmäisestä 8-viikkoisesta on jäljellä yksi viikko, kevyt. Eli 8.1. alkaa pk2, jossa aletaan kerätä määrää. Tässä sitä nousujohteisuutta, jota en ole saanut ehkä koskaan yksin toteutettua. Paitsi sinä yhtenä keväänä, jolloin lisäsin määrää niin paljon että sain rasitusvamman... Tässä ohjelmassa on kehonhuolto kirjattu mukaan, ja kovilla viikoilla kun on 2 pitkistä (1,5 h) niin vain toisen saa tehdä juosten. 

En vielä fiilistele kesää, mutta... Orivedellä toinen urheilukauppa lopetti vuodenvaihteessa, ja kävin vielä tekemässä viime hetken löytöjä. Kesätrikoot (3/4-lahkeet) miesten osastolta (tietysti, sieltä alkaa olla kohta kaikki trikooni) ja pyöräilypaita yhteensä 12,55 €. Housut Addua ja paita Rukkaa. Oikeasti tuo paita ei ole yhtään mun värinen mutta ostin pois kun halvalla sai :D Molempia sovitin vasta kotona, onneksi mahtuivat päälle! Jos 19.5 on kohtalainen sää niin juoksen noilla housuilla...

Tulevalle vuodelle on buukattuna kolme tapahtumaa: 19.5 HCM, 25.8 Tampere puolimaraton ja lokakuun alussa Pirkan Hölkkä. Jotain tulee lisää, en vielä tiedä mitä. Voi olla Finlandia-hiihto, todennäköisesti tulee Pirkan Pyöräily, kaverini haluaisi Venlojen viestiin (jos vaan osaisin suunnistaa...), kiinnostaa myös Tampere Countryside Marathon ja siellä 12 km, ehkä päiväajan Bodom Trail... 

Ja hei, Anne haastoi minut juoksuhaasteeseen, ilman muuta osallistun! Ja haastan mukaan jokaisen joka näkee tämän postauksen :) Ei ole vaikea haaste, kuten Anne toteaa, "jokainen juoksua harrastava pystyy ne toteuttamaan". Haasteessa on 40 kohtaa (kirjasin ne paperille, jospa saisi jo ensi viikolla ruksattua jonkun...), löytyvät täältä.

2 kommenttia:

  1. Onnellista uutta vuotta ja iloa juoksuihisi! :) Aina ei lenkit kulje tahtomallaan tavalla, ja silloin on juuri tärkeä muuttaa suunnitelmaa ja hellittää tahtia. Omaa kroppaa pitää kuunnella!:) Tsemppiä tuleviin juoksuhaasteisiin - varmasti tuo yksilöity juoksuvalmennus vie sinua eteenpäin ja antaa suuntaviivat sille, miten on järkevä treenata että välttyy niiltä rasitusvammoilta. :) Ja joo, toi Annen haaste oli ihana. Ehdottomasti minäkin mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahdeksas viikko valmennusta menossa ja on olo että koska saa mennä lenkille :) Tästä tulee hyvä juoksuvuosi, meille kaikille! :) Onnea ja iloa alkaneelle vuodelle myös sinulle! :)

      Poista