Marraskuu on p*ska kuukausi eli yllätys lääkärikäynnillä

Varjo-marrasputkeni ei ole sujunut ihan niin kuin olen ajatellut. Lähes joka päivä on tullut tehtyä jotain, mutta nyt tilanne on hiukan huonompi ja osa treeneistä jäänee väliin.

Tiistaina olin suunnitellut meneväni lenkille ennen iltavuoroa, mutta enpä jaksanut nousta sängystä, en vaikka kello soi 8.15. Lenkki olisi ollut puoli yhdeksästä puoli kymmeneen. Nyt kurkkasin ikkunasta ulos että tuulee ihan sikana, ja menin takaisin nukkumaan. Lähdin kuitenkin töihin lenkkivermeet päällä, ajatuksella että teen lenkin illalla, kahdeksasta yhdeksään. Se toteutui, vähän eri tavalla kuin ajattelin. Päivän mittaan olikin tullut lunta, ja jalassani oli kesälenkkarit... Onneksi lunta oli sen verran paljon, että ei ollut kovin liukasta. Suunnittelemani reitti olikin liian lyhyt, olin kotinurkilla jo reilun puolen tunnin jälkeen. Lisäkoukku siis, että sain mittariin 56 minuuttia :) 

Eilen oli intervallin vuoro, sama setti kuin viime viikolla eli 10 minuuttia hiljaa, 10 kovempaa, 10 hissuksiin ja 10 lujempaa. Ja kas kun oli taas kauhea keli. Koko päivän oli tuiskuttanut lunta ja hirveä tuuli kävi edelleen kun lähdin liikkeelle suoraan töistä. Arvasin, että lumimyräkän jäljiltä bussit ovat myöhässä, koska ne ovat yleensä kesäkelilläkin 5-15 minuuttia myöhässä. Lenkki oli siis odotteluajan hyötykäyttöä :) Ensimmäinen 10 minuuttia oli hidasta lätkyttelyä pääasiassa alamäkeen ja tasaisella. Toinen oli vauhdikkaampaa menoa, ilmeisesti myötätuuleen. Ihmettelin miksi Polar tärähteli koko ajan, lenkin jälkeen selvisi että en ollut onnistunut laittamaan uutta kierrosta aina 10 minuutin välein vaan pari kertaa olin aktivoinut eri sykealueita. Mittarin mukaan menin 2 x 20 minuuttia... Kolmas kymmenminuuttinen olikin jo tuimempaa menoa, tuuli kääntyi vastaiseksi ja maasto oli loivaa ylämäkeä. Neljännessä lintsasin. Kolmen minuutin jälkeen totesin että ei tule mitään. Vastatuuli oli niin kova, etten päässyt eteenpäin. Lisäksi ajorata oli aurattu, ja sen seurauksena lumimassa oli pakkautunut kevyen liikenteen väylälle, eli juoksu oli enemmänkin lumikasojen yli hyppimistä ja väistelyä. Laitoin mittauksen tauolle ja kävelin parisensataa metriä. Sen jälkeen pääsin kääntymään, tuuli muuttui sivuvastaiseksi ja alusta oli auraamatonta lumista kävelytietä. 7 minuuttia näin. Yllätys oli suuri kun katsoin tilastoja. Sama matka molemmilla 20-minuuttisilla! Jälkimmäisellä keskisyke oli 6 pykälää korkeampi.

Viikonlopun ohjelma määräytyy allaolevan kuvan perusteella.

Kävin tänään lääkärissä sanomassa, että en enää pärjää migreenini kanssa. Viimeiseen kolmeen viikkoon on ollut 7 kohtausta, joista tällä viikolla 3 (tiistaina illalla, keskiviikkona iltapäivällä, torstaina aamuyöllä). Alkaa jo vaikuttaa mielialaan, kun koko ajan pelkää, koska tulee seuraava ja auttavatko lääkkeet tällä kertaa. Teimme niin, että kohtauslääke vaihdettiin toiseen triptaaniin. Estolääkkeenä kokeillaan nyt beetasalpaajaa, toivottavasti tämä kolmas estolääke tehoaa. Varsinainen yllätys koettiin verenpaineen mittauksessa. Ensimmäinen mittaus antoi järkyttävän lukeman 187/103! Toisella kertaa en nähnyt alapainetta tarkasti, oli kuitenkin kaksinumeroinen. Mutta yläpaine edelleen 183. On sen verran korkea, että en uskalla lähteä sunnuntaina Himos Trailin yhteislenkille Himoksen maisemiin, en vaikka suunnitellulle 10 km lenkillekin olisi tarjolla kolme eri vauhtiryhmää. Tiedän, että syke nousisi siellä reilusti, enkä halua kokeilla mitä se tekee verenpaineelle (joka on ollut normaali syyskuussa). Toki, nyt kun on tänään aloitettu uusi lääke jossa yleisiä sivuvaikutuksia ovat väsymys ja huimaus, lienee muutenkin syytä katsella hetki että mitä lääke tekee kropalle. Huomasin, että Selokenia käytetään myös verenpainelääkkeenä. Nyt on lääkärin ohje seurata paineita itse, jos eivät ala laskea nopeasti niin sitten verikokeisiin ja sydänfilmiin. Onneksi työpaikkani vastapäisessä rakennuksessa on omatoimi-mittauspiste, voin piipahtaa siellä töihin mennessä ja kotiin lähtiessä. Toki se on auki vain arkipäivisin, eli nyt viikonloppuna en saa mittailtua paineita. Tässä on nyt illan mittaan miettinyt, että mikä on nostanut paineita. Sinänsä mitään suurempia stressin aiheita ei ole. Lääkäri sanoi että migreeni voi nostaa paineita, mutta samalla hän kysyi onko kohtausta ollut tänään. En siis tiedä, vaikuttavatko nuo kolme kohtausta edelleen, kun viimeisestä oli kulunut puolitoista vuorokautta. Vai onko tässä ollut ikiliikkuja, jossa on mahdoton sanoa kumpi oli ensin. Onko  toistuvat, liki viikottaiset, migreenikohtaukset nostaneet paineita, vai johtuvatko kohtaukset korkeasta verenpaineesta? No, nyt seuraillaan tilannetta ja toivotaan että lääke auttaa molempiin.

Yhteislenkille piti lähteä ystäväni kanssa. Laitoin viestin, että en uskalla juosta. Voin kuitenkin lähteä mukaan, olen hänelle juttuseurana automatkalla. Lisäksi voin vaikka ottaa kävelysauvat mukaan ja tepsutella hissukseen tasamaalla sillä aikaa kun hän kirmaa poluilla. En ole saanut vielä vastausta, että onko hän lähdössä nyt kun minä en juokse. Harmittaahan tämä, mutta terveys edellä mennään. Päätavoite on 19.5. Helsingissä, sinne on vielä aikaa. Mitään ei riskeerata, nyt ollaan kevyesti ja sitten taas mennään kun paineet laskevat normaalille tasolle. En aio vaipua masennukseen vaan elän toivossa että juoksutauosta tulee lyhyt. Katse ja ajatus on toukokuulla, ja tässä kohtaa tauko on osaltaan varmistamassa sitä, että silloin kaikki sujuu suunnitellusti. 

Pk-kausi: uuteen vai ehkä sittenkin ensimmäiseen nousuun?

Ensimmäinen viikko Running Academy -valmennusta on menossa, ja jo nyt on saavutettu isoja asioita. Olen alkanut ymmärtää, mitä olen tehnyt väärin aiempina vuosina, miksi en ole saanut talven aikana tehtyä irti kevään ja kesän tapahtumissa. 

Tässä 8 viikon pk-ohjelmassani on kovemmilla viikoilla 3 lenkkiä + lihaskuntotreeniä, kevyillä 2 lenkkiä, 1 lihaskunto + 1 kehonhuolto. Avainasia on juoksulenkkien pituus. Esitietolomakkeella toivoin, että juostaisiin mieluummin aikaa kuin matkaa. Onhan se eri asia mennä kymppi 55 minuttissa tai liki puolessatoista tunnissa. Tämä on huomioitu. On myös mainittu sana "kevyt". Laskin, että ensimmäisellä viikolla lenkkeilyä tulee noin 3 tuntia. Olen myös tajunnut sen, että on ihan ok tehdä osa kevyistä lenkeistä kävellen, esim. tänään tein niin. Toissapäivänä oli intervalli ja eilen salitreeni, joten jaloille oli varmasti hyväksi liikkua sauvakävellen eikä juosten. 

Mutta nyt palataan alkuun. Juoksuharrastukseni alkoi syyskuussa 2012. Join liikaa valkoviiniä ja lupasin lähteä kaverini seuraksi seuraavan kevään Tukholman maratonille. Kaivoin netistä juoksuohjelman, se oli tossu.comin 5 tunnin maratonohjelma. Taulukossa 4 lenkkiä viikossa, kilometrimäärät. Siinä oli ensimmäinen virhe. Aloittelijalle 4 lenkkiä oli liikaa, varsinkin kun heti ekalla viikolla taisi olla tyyliin 5, 6, 5 ja 10 km. Lisäksi tein sen virheen, että menin melkein kaikki lenkit kovempikuntoisen kaverin kanssa. Vauhti 7.30 min / km ja keskisyke 165. Aina, riippumatta siitä mentiinkö 5 vai 26 km. Mutta pääsin maratonin maaliin, aika 5.28.

Maratonin jälkeen pidin viikon tauon, ja aloin kehittää peruskuntoa. Tiedättehän, pitkiä matalatehoisia. Tarkoittaa sitä, että kuukauden ajan sauvakävelin 2-3 kertaa viikossa, vähintään puolitoista tuntia kerrallaan. Päälle pari jumppakertaa, lähes aina niin että tein peräkkäin kaksi jumppaa tai esim. spinningin ja pumpin. Heinäkuun puolivälissä koitin juosta, ei tullut mitään. Syke oli korkea. Lisää sauvakävelyä! Syksyn 2013 Pirkan Hölkkä meni läpi, sitten viikon tauko ja perunkuntokiilto silmissä treenaamaan. Usein lenkiltä itkien kotiin, mikä on kun ei kulje? Sama syke kuin edellistalvena mutta vauhti minuutin hitaampi. Verikokeissa kaikki arvot loistavat, vaikka välillä makasin sängyllä enkä päässyt ylös kun huone pyöri silmissä. 

Alkuvuonna 2014 silloisessa kuntokeskuksessani piti alkaa maratonkoulu. Ei alkanut, osallistujia oli liian vähän. Sain kuitenkin juoksutekniikan kuvauksen, saliohjelman sekä juoksuohjelman. Nyt löysin intervallit. Juoksuohjelma ei kuitenkaan ollut yksilöllinen. Olin sanonut juoksevani HCR:n ja maratonin keväällä, mutta ohjelman mukaan maratonia seuraava viikko olisi ollut kilsamäärältään koko puolivuotisen suurin. Olinkin Tukholmassa, taapersimme kaverini kanssa yhdessä mutta jouduimme jättämään matkanteon kesken. Suurin syy taisi olla kaverini huonot lenkkarit; 18 kilsan kohdalla pysähdyttiin ensiapupisteelle, hän leikkasi lenkkarit sivusta auki että sai varpaille tilaa. Olimme niin hitaita että meidät otettiin pois radalta noin 26 kilsan kohdalla. 

Sitten taas peruskuntoilemaan! Pyöräilyä, kävelyä, sauvakävelyä - edelleen mieluusti ainakin  se puolitoista tuntia kerralla. Syksyllä muutin toiselle paikkakunnalle, jossa alkoi juoksukoulu. Olin kysynyt, käykö se maratonia tavoittelevalle. Vastaus oli kyllä, mutta todellisuus toista. Meitä aikuisia oli kymmenkunta, osa aloittelijoita, osa palannut liikkumaan pitkän tauon jälkeen. Intervallit juoksimme seuran juniorien kanssa, ja sanotaanko että on kohtalaisen raakaa vetää 400 metrin vetoja SM-tason junnujen kanssa... Ja mieli taas matalalla, olenpa huono kun jään junnuille puoli kierrosta, ja hädin tuskin pääsen maaliviivan yli kun jo alkaa seuraava kierros. Palautusaika kun laskettiin junnuille, ei minun eli viimeisen mukaan. Kauhea morkkis; yhteistreenejä viikonloppuisin eli pitkikset pitää juosta viikolla työpäivän jälkeen vaikka en jaksaisi. Morkkis; en pystynyt juoksemaan kuin puolitoistatuntisia. Ennen kevään 2015 maratonia sain alle vain pari kaksituntista juoksulenkkiä. Taas raahustin maaliin, aika 5.45.

Kyseenalaistus, onko tässä mitään järkeä? En osaa, en pysty. 

Syksyllä 2015 vaihdoin taas paikkakuntaa työn perässä. Vantaa osoittautui hyväksi paikaksi. Sain juoksuseuraa, jonkin verran kävin lenkillä Juoksujalka vipattaa - blogin Merituulin sekä Askel ja unelma kerrallaan - blogin Sarin kanssa. Luin juoksukirjoja, kävin salilla ja joogassa, tapailin miestä jonka kanssa lenkkeiltiin yhdessä - hänen pk tarkoitti minulle vk:ta 170 sykkeellä... Kaikki sujui hyväntuntuisesti, olin henkisesti valmis onnistumaan Tukholman maratonilla 2016. Kunnes keväällä juoksin itselleni rasitusvamman. Bursiitti tarkoitti neljän kuukauden juoksutaukoa. Pyöräilin, kävelin, kävin salilla - no niin, nyt peruskunto kasvaa! Tai sitten ei.

Syksyllä pääsin aloittamaan treenin kuukautta myöhemmin kuin yleensä, vasta lokakuussa. Oli siis aivan turha ottaa tavoitteeksi Tukholmaa 2017, en ehdi kuntoon kun aloitin vasta lokakuussa syyskuun sijaan... Taas tutulla kaavalla, kolme juoksulenkkiä + 2 salitreeniä viikossa. Pitkis alussa puolitoista tuntia, parin viikon jälkeen 1 h 45 min, noin kuukauden päästä parituntinen. Niin sanottu kevyt viikko tarkoitti sitä - niin kuin on tarkoittanut tämän koko 5 vuotta - että toinen salitreeni jäi pois ja pitkis lyheni puolitoistatuntiseksi. 

Vuoden 2017 tapahtumat olivat: Bodom Night 10 km toukokuussa, HCR toukokuussa, Extreme run Sappee 10 km kesäkuussa, Pirkan Pyöräily 134 km kesäkuussa, Tampereen puolimaraton syyskuussa ja Pirkan Hölkkä 33 km lokakuussa. Nyt maanantaina, eli "vasta" 13.11 aloitin treenin kohti toukokuun puoliväliä ja Helsinki City Marathonia. Aion bujoilla itselleni treenikalenterin :) 

Iso oivallus on ollut se, että maratonia kohti lähdetään kevyellä otteella. Nyt vasta alan ymmärtää, että aiemmin olen paahtanut alusta asti liian kovaa, jolloin kevättä kohti mennessä on nousujohteisuuden ja innostuksen sijasta tullut epäusko ja toivottomuus. Nyt kun katson ensimmäistä kahdeksan viikon pk-ohjelmaa, on olo että hei tää on kivaa. 

Tätä postausta on ollut vaikea kirjoittaa. On vaikeaa palata toistuviin epäonnistumisiin, niihin muistoihin kun itkin lenkillä ja mietin että kun kotiin pääsen niin en koskaan enää juokse askeltakaan. Samalla tämä on jollain tavalla puhdistavaa. Toisaalta tuntuu pahalta, että viiden juoksuvuoden jälkeen aloitan uuden kauden taas aika lailla nollasta. Toisaalta olen onnellinen siitä, että olen saanut vielä uuden mahdollisuuden. Että nyt kun noudatan ohjelmaa, niin keväällä nähdään mihin pystyn. Nyt on itketty aiemmat vaikeudet pois ja lähdetään iloisina ja luottavaisina talveen. 

Varjo-marrasputkessa Running Academyyn

Vanha kuva mutta laitan uudelleen, koska just tuo on fiilis. Marras"putkeni" etenee suht hyvin. Takana on yksi pidempi juoksulenkki (1 h 40 min), pari 25-minuuttista, yksi kävelylenkki, pari sauvakävelyä, kuntosalia, kotikuntopiiri ja astangajooga :) Yhtenä iltana ei olisi huvittanut lähteä lenkille, toisena ei olisi kiinnostanut kuntoilla kotona. Tein kuitenkin molemmat. Kumma juttu, lenkkeilless 25 minuuttia kuluu nopeasti mutta kuntopiiriä tehdessä se on tosi pitkä aika! Päällimmäinen fiilis on aika hyvä. Yöunet on jääneet monena yönä turhan lyhyiksi, mutta siitä huolimatta putki jatkuu. 25 minuuttia kertyy äkkiä jo siitä, että hölkkään rautatieasemalta mutkan kautta kotiin. 

Nyt katse alkaa kääntyä jo kohti uutta, suunnitelmallista treenikautta. Aiemmin postasin päässeeni mukaan Takomon Running Academy - juoksuvalmennukseen. Tänään saatiin tunnukset Syketribe-palveluun, ja sieltä ohjelmat. Järkevintä lienee aloittaa homma maanantaina, on helpompi seurata viikko-ohjelmaa. Valitsin kahdesta maratonille ja sitä pidemmälle matkalle tähtäävästä ohjelmasta sen, jossa tavoitteena on päästä maraton maaliin. Vaikka harrastusta on takana jo viisi vuotta, on peruskunnossa edelleen pahoja puutteita. Sitä lähdetään nyt korjaamaan ensimmäisen kahdeksan viikon jakson aikana. Mutta ei urakalla! Ohjelmassa on juoksun lisäksi lihaskuntoa ja -huoltoa, kevyitä viikkoja unohtamatta. Pakko tunnustaa, että olen innostunut ja luottavainen. Tästä tulee hyvä juoksutalvi!