lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen ilman kärsimystä

Viime viikonloppu oli liikunnallinen, joten se vaati pari vapaapäivää. Tämän viikon ensimmäinen treenipäivä oli keskiviikko. Ystäväni kanssa suunniteltu juoksulenkki muuttui kuitenkin ihan toisenlaiseksi kuin piti. Erinäisten sattumusten jälkeen pääsimme matkaan puolisen tuntia suunniteltua myöhemmin. Mukanamme oli ystäväni koira sekä hänellä kylässä ollut 5 kk:n ikäinen pentukoira. Alkumatka meni hyvin, noin kilometri. Mutta kun menimme vähän syrjemmälle hiekkateille, missä koirat voisivat juosta vapaana, meno muuttui. Tiet olivatkin paikoitellen niin mutavelliä, että koirat piti nostaa syliin ja kävelyttää pahimpien kohtien yli. Melko pian totesimme, että nuorempi koirista ei taida kestää juoksua - tai sitten jostain muusta syystä sen vatsa oli kuralla ja jouduimme pysähtymään usein. Päätimme kääntyä ympäri ja kävellä kotiin. Tämä juoksu-kävelyn yhdistelmä kesti 35,5 minuuttia / 4 km. Keskivauhti 8.57, josta siis vain ensimmäinen kilometri juosten (7.39).

Olin päättänyt tehdä koko treenikauden tähän asti pisimmän pitkiksen pääsiäisenä. Pitkäperjantai oli onneksi puoliaurinkoinen, joten oli helppo päätös lähteä hoitamaan lenkki pois alta heti pyhien aluksi. Tuulista oli edelleen, mutta se oli enemmänkin puuskittaista ja vain yhdessä kohtaa hetken aikaa suoraan vastaista. Lenkki oli ihan ok. Huomasin, että puolitoista tuntia jaksan, ei tunnu yhtään väsyneeltä eikä jaloissa paina. Noin 15 kilsan kohdalla alkaa tuntua pohkeissa ja syke nousee. Alkumatkasta tuntui että on liikaa vaatetta päällä mutta loppumatkasta ei. Saaliina pisin lenkki sekä ajallisesti että matkassa, 19 km / 2,5 h. Keskidyke 156 keskivauhdilla 7.54. Viimeisessä ylämäessä jouduin kävelemään jyrkimmän kohdan, sen verran väsytti. Matkaeväänä oli viinirypäleitä, jotka söin noin kahden tunnin kohdalla.

Tänään oli taas säätilana kaikkea mahdollista. Aamulla paistoi aurinko, joka vaihtui lumisateeseen tai pikemminkin märkiin rätteihin. Sitä seurasi auringonpaiste. Koska lihakset alkoivat jumiutua eilisestä, päätin lähteä sauvakävelylle. 1 h 22 minuuttia / 8,68 km, keskisyke 127 keskivauhdilla 9.23. Kotiin palatessa satoikin taas lunta...

Koska olin syönyt tukevan päiväruuan, en ollut sauvakävelyn jälkeen nälkäinen. Ajattelin kuitenkin, että jotain olisi hyvä syödä. Tein vallan maukkaan setin: rasvatonta makeutusaineella makeutettua vaniljajogurttia, sokeritonta metsämarjamehukeittoa, viipaloitua banaania ja viinirypäleitä. Hyvää! Isoon nälkään tämä välipala ei tehoa mutta pienenä palauttavana toimii mainiosti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti