lauantai 18. helmikuuta 2017

Pakkolepo - mutta kuinka kauan?

Voi kettu! Hyvän viime viikon jälkeen tämän viikon saalis on puoli tuntia kuntopyöräilyä salilla. Sunnuntaina olin iloinen naisten liikunnallisesta mökkiviikonlopusta. Olo oli hyvä eikä mihinkään sattunut. Maanantaiaamu olikin sitä karumpi. Jo herätessä huomasin, että vasempaan isovarpaaseen sattuu. Työpäivän aikana kipu paheni, ja teki sitä lisää viikon loppua kohti. Perjantaiaamuna oli inhottavaa lähteä töihin, kun ensimmäistä kertaa varpaaseen sattui todella paljon jo herätessä. Pelkäsin jo valmiiksi, että kuinka pahaksi kipu menee työpäivän aikana, kirjastotyössä kun joutuu kävelemään monesta eri syystä. Käytännössä varvas ei liiku mihinkään suuntaan ilman kipua, mikä tietysti vaikuttaa kävelyynkin. Vähän jo alkaa tuntua siltä, että säären lihakset alkavat kiristyä ontumisen takia. Työpäivien aikana oli välillä vaikea löytää mitään asentoa, varvasta särki vaikka istui paikallaan ja piti vain kantapäätä maassa.

Tänään kävin lääkärissä, mitään diagnoosia en vielä saanut. Maanantaina otetaan kihtikokeet, mutta en usko että siitä on kyse. Mistä sellaisen olisin saanut? En tiedä missä verikokeissa se näkyy, mutta toissa viikolla tehdyissä kokeissa kaikki arvot olivat hyvällä tasolla. Ja tänään pika-CRP näytti myös normaalia, eli tulehduksesta ei liene kysmys. Sain nyt viikon kipulääkekuurin ja sairaslomaa. Saikku alkaa maanantaina, jolloin tosin aion mennä töihin siksi aikaa että pidän aamuksi suunnitellun kirjavinkkauksen. En saa opettajaa kiinni nyt viikonloppuna eikä hän välttämättä lue sähköpostia maanantaina niin aikaisin, että ehtisin perua. Käyn sitten samalla reissulla labrassa ja jätän sairaslomalapun töihin. Lähden kotiin heti kirjavinkkauksen jälkeen ja pysyn siellä perjantaiaamuun asti.

Sain toiselle lääkärille kontrolliajan tiistaille, se on ehkä pidempi aika kuin tämän päivän akuutti vartti. Tänään lääkäri sanoi että jos kipu ei rauhoitu lääkekuurilla ja levolla niin sitten varvas kai täytyy kuvata, että onko nivelrikkoa. Tai ehkä se on vaan rasittunut liikunnasta. Tosi kivaa jos taas on jostain rasitusvammasta kyse... 

Huokailen tässä jo etukäteen, että mitä ihmettä teen ensi viikolla kun on neljä päivää sairaslomaa. Sinänsä kun en ole sairas, esimerkiksi flunssaisena en varmaan jaksaisi muuta kuin maata. Nyt olisin täynnä energiaa mutta kaikkea tekemistä rajoittaa kipu. Kirjoja on vino pino mutta pää kyllä hajoaa jos moneen päivään ei ole muuta ohjelmaa. En tiedä voisinko mennä vaikka uimaan, Kalevan uimahalli on tuossa ehkä puolen kilometrin päässä. Uinnissa ainakaan ei varpaalle tule painoa. No, saa nähdä. Ehkä maltan odottaa tiistaihin ja lääkärikäynnille asti. Luen kirjaa Aino-Kaisa Saarisesta, olen vasta alussa mutta vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Jos ei tekeminen ole helppoa kuntoilijalla niin ei se sitä ole huippu-urheilijallakaan.

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Toivottavasti varvaskipuun saadaan selvyys ja saat sen tällä saikulla kuntoon. Tsemppiä oleskeluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pää ei tahdo kestää oleskelua mutta kyllä se tästä loppuu :)

      Poista
  2. Höh, toivottavasti varvas paranee! Luin muuten juuri tuon Tahto-teoksen, olihan se mielenkiintoinen, aika rehellisesti kirjoitettu. Tsemppiä täältäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä tykkäsin Tahdosta tosi paljon, aika yllätyksellistä oli, huumoria unohtamatta. Mutta kiva kun elämäkertoja tehdään näin että kohde on vielä elossa, tulee paljon eläväisempää tekstiä kuin pelkkien kirjallisten lähteiden perusteella tehdyissä.

      Poista