maanantai 5. syyskuuta 2016

Se on täällä taas: peruskuntokausi

En tiedä mistä idea pälkähti päähäni, mutta yhtäkkiä tänä aamuna päätin kävellä töihin. Kuvittelin että aikaa menisi noin kolme varttia. No, muuton jälkeen matka onkin reippaasti pidempi kuin aiempi viisi kilometriä... Varmaan puolisen kilometriä kävelin ennen kuin satelliitit löytyivät, mitattu matka oli 6,64 km jota kävelin 1 h 2 min. Keskisyke 128 vauhdilla 9.23. Matka olisi saattanut olla lyhyempi, jos olisin mennyt heti ison tien varteen, mutta halusin kävellä hiukan rauhallisemmassa ympäristössä eli hiekkatiellä junaraan vieressä. Junia suhahteli ohi mutta aika tehokkaasti puut vaimensivat ääntä. 

Iltapäivällä piti mennä samaa reittiä juosten kotiin. Sain kuitenkin päivällä ilmoituksen, että Tikkurilassa odottaa saapunut paketti. Juoksin sitten sinne, matkaa kertyi 7,3 km johon kului 1 h 1 min. Meno oli kovasti tahmeaa ja raskasta. Pari kilometriä oli kohtalaista, syke oli helppo pitää alle 155 lukemissa.Sen jälkeen alkoi painaa ja osa osa kilometreistä meni pahasti yli tuon yhdenlaisen tavoitesykkeen. Lopputulos oli keskisyke 155 vauhdilla 8.20. Lopun tienylityksiin hidastaminen ja yksi pitkähkö pysähdys liikennevaloihin varmaan laskivat sykettä sen verran, että keskiarvoksi jäi tuo 155. 

On ehkä syytä hankkia jonkinlainen tarvikevyö, koska aion jatkossakin tehdä tällaisia treenipäiviä. Huomenna menen aamupäiväksi Tikkurilaan eli jouduin tuomaan kotiin myös työpuhelimen. Kotiavaimet matkustivat trikoiden vetoketjutaskussa, muu eli työavaimet, oma ja työpuhelin, pankkikortti sekä oma ja työmatkakortti kulkivat pakastepussissa jonka tungin urheilurintsikoiden sisään :D Yleensä mukana on vain puhelin ja yksittäinen kotiavain nipun sijaan, joten ne on saanut tuotua pienessä minigrip-pussissa. Nyt ehkä on korkea aika siirtyä varustelussa seuraavalle tasolle :) Ei tästä työmatkaliikunnasta päivittäistä tule mutta jos pari kertaa viikossa saisi tehtyä. Aina se riippuu siitä, missä olen seuraavana päivänä. Jos jossain muualla kuin työhuoneella Korsossa, on mietittävä etukäteen mitä täytyy olla mukana. Mutta eiköhän se tästä ala sujua. Ja toivottavasti juoksukin alkaa tuntua helpommalta kun saa useampia lenkkejä alle.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva, kun voit hyödyntää työmatkoja liikuntaan. Eiköhän juoksu ala taas pian sujua, kun saat homman vauhtiin. Toisaalta se vaan taitaa olla niin, että joskus sujuu, joskus ei. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisemmat kesät kun on olleet juoksemattomia maratonista toipumisen takia, niin muistan että aina syksyllä on tahmeaa. Mutta hei, viime syksynä alle 155 syke vaati kävelyaskelia väliin ja kilometrivauhti oli vielä puoli minuuttia hitaampaa kuin nyt! Ehkä tässä ollaan oikealla tiellä. Luotan siihen että kuukauden päästä on jo vähän helpompaa :D Edellinen työmatka oli hiukan vajaat 5 kilsaa, joskus juoksin kotiin vk-lenkkinä mutta se oli aika lyhyt ja toisaalta matkalla oli parit liikennevalot joihin yleensä aina joutui pysähtymään. Nyt on vain yhdet ja ne vaihtuvat aina nopeasti.

      Poista