sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Liikunnan iloa melkein koko viikon

Oi mikä ihana syyssää tällä viikolla! Tai melkein kesäsää, etenkin loppuviikosta pärjäsi iltapäivisin t-paitasillaan :) 

Alkuviikosta postasin työmatkalenkkeilystä; jatkoin sitä torstaina. Kävelin töihin ja juoksin puolet matkasta kotiin eli ruokakaupalle. Kävely oli kivaa mutta juoksu raskasta. Toinen kilometri meni vk:ksi kun ohitin reippaasti käveleviä ihmisiä. Kaupalta koitin juosta mutta totesin etten jaksa kun repussa on neljä litraa nesteitä. Kävelin sitten loppumatkan kotiin.

Kuulostelin kropan vasenta puolta, että kipeytyykö vai ei. Lonkka ei varsinaisesti ole kipeä, enemmäkin tuntuu että vasen pakara on kireä ja kipeä. Eilen pidin siinä kylmäpakkausta pariin kertaan ja tänään suihkuttelin kylmällä vedellä. Toivottavasti se helpottaa, täytyy vielä venytellä illemmalla. 

Ulkoliikunnan lisäksi kävin salilla kolme kertaa. Kaksi oli punttiksen puolella lihaskuntoilua (keskiviikkona ja tänään), yksi eli perjantaina käynti puolen tunnin ohjattu core + puolen tunnin ohjattu venyttely. Coressa oli vatsa- ja selkäliikkeiden lisäksi tasapainoilua, eli hyvää huomenta -liike yhdellä jalalla sekä jalan nosto eteen ja sivulle. 

Pari edellistä viikkoa ovat olleet melkein nollaliikuntaisia, johtuen muuttopuuhista. Tälle viikolle tulikin sitten yhteensä 8 treeniä, kesto 6 h 28 min. Oikein kiva saldo :) Ensi viikko onkin taas haastavampi; työmatkaliikunta jää vähiin koska olen muutaman päivän eri paikoissa aamu- ja iltapäivisin. Tiistaina pitää olla Pasilassa klo 10 ja päivä jatkuu Pointin kirjastossa liki klo 19 saakka. Keskiviikkoiltana menen teatteriin ja lauantaina olen töissä. Vielä en ole suunnitellut mitään liikuntaa, menen fiiliksen ja jaksamisen mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti