lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pururadalla

Kuinkas sitä kisakauden alla vappua vietettäisiin jonsei lenkillä... 

Tällekin viikolle on tullut vain kaksi juoksua, lonkka lihaskipuilee edelleen. Mutta ei juostessa, onneksi. Kunhan kiputilanne pysyy samana (tai paranee) vielä viisi viikkoa niin hyvä on. Torstaina ei olisi huvittanut lähteä lenkille; koko viikon on käynyt tuuli ja välillä tullut vettä. Keksin että menenpä välillä pururadalle, siellä ehkä puut suojaavat tuulelta. Niin kävikin. 

Asfalttijuoksun jälkeen lähdin pehmeälle alustalle varovasti, 6,3 km, 50 min. Vauhti- ja sykelukema yllätti, vaihteeksi iloisesti. Keskivauhti oli 7.53 eli hyvin lähellä asfalttilukemia, sykekin samaa tasoa eli 154. Maasto on kuitenkin mäkinen, tuolla reilun kuuden kilsan matkalla oli nousua 125 ja laskua 120 metriä. 

Viime yönä olin Bodom Traililla. Lähdin tapahtumapaikalle vanhempieni luota Orivedeltä. Tuli kiire kun en meinannut saada reppua mukaan, se piti hakea takan sivun jostain "salalokerosta" niin että ensin piti odottaa että takan tuli sammuu. Vanhemmat kuljettivat minut lähtöpaikalle. Olin ihan viimeisiä joka sai lähtönumeron, sitten kuitenkin oli lähtö saman tien. Olin melkein eturivissä lähdössä matkaan, ensimmäisten joukossa vaikka paikalla oli vaan kourallinen juoksijoita. Puoliväliin meni hyvin, sitten olin ihan hukassa risteyksessä. Juoksijoita tuli monesta suunnasta ja meni moneen suuntaan enkä tiennyt yhtään minne mun pitäis mennä. Missään ei ollut minkäänlaisia kylttejä tai nauhoja merkkinä. En tiedä miten kävi, heräsin ennen kun pääsin maaliin tai jäin sinne metikköön ties kuinka pitkäksi aikaa. :D Lienee jonkinlaista kisajännitystä :)

Unesta oli se hyöty, että hoksasin että voisihan sitä tehdä ainakin yhden lenkin maastokengillä ennen Bodomia... Edellinen kerta kun maasturit olivat jalassa taisi olla viime vuoden Bodom Trail. Koska kisa on jo ensi torstaina, tein tavallista lyhyemmän pitkiksen. Kotoa purulle, kolme kierrosta vanhaa ja uutta lenkkiä ja takaisin kotiin, yhteensä 12 km aikaan 1 h 35 min. Sama keskivauhti kuin torstaina, syke inasen korkeampi 156. 

Pururataosuus oli noin 11 km. Kuten kuvasta näkyy, nousua 190 ja laskua 175 metriä. Katsoin viime vuoden Bodom Trailin dataa ja kas, matka on ollut 12,06 km, nousua 175 ja laskua 165 metriä! Taas hämmästelen ja toiveikkuus nousee, ehkä jaksan juosta tänä vuonna myös ylämäet ja parannan aikaa roimasti! Viimeksi olen vetänyt keskisykkeellä 178 ja keskivauhdilla 9.40, loppuaika oli 1.56,20. Tietenkin on huomioitava, että pururadalla ei ole ojia, kivikoita, juurakoita ynnä muuta hidastetta. Mutta silti, verrattuna tämän päivän lenkkiin on Bodomilla varaa edetä liki kaksi minuuttia hitaammin per kilometri. Saa nähdä miten käy. Tavoite on tiputtaa ajasta pois minuutteja. 

Huhtikuun juoksukilsat yllättivät, nekin todella iloisesti. Tämä on kolmas viikko että olen mennyt vain kaksi tai kolme lenkkiä. Toki kohtalaisen pitkiä, usein juoksuvedoista kertyy noin kymppi ja pitkis on ollut sen liki 15 km. Mutta silti, polarpersonaltrainerin data väittää että olen tehnyt tässä kuussa 12 juoksulenkkiä, yhteensä 137,7 km. Tarkoittaa että lenkin keskipituus on ollut 11,475 km. Todella hämmästyttävää, olen taas mennyt vuositavoitteeseen "vaaditun" kuukausikeskiarvon yli vaikka lonkka on haitannut tekemistä! 

Huomisesta en vielä tiedä mitä tapahtuu. Treenata voin, koska vietän vapun selvinpäin :) Alkuviikollakin ehtisi vielä jotain, tiistaina paljonkin kun on vapaapäivä. On vaan oltava tarkkana etten hanki lihasjumeja tai väsymystä torstaiksi. 


2 kommenttia:

  1. Bodom Traileri kuulostaa kiinnostavalta tapahtumalta. Toivottelen sinne keveitä askelia ja hyvää menoa - toivottavasti et joudu etsimään varusteita salalokeroista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reppu on kaapissa odottamassa pakkaamista, tällä hetkellä suurin huoli on että muistan ottaa kaikki tarvittavat vaihtovaatteet ja riittävästi ruokaa :D Ehtii hyvin syödä palauttavaa välipalaa ennen kuin bussikuljetus kotiin lähtee.

      Poista