tiistai 23. helmikuuta 2016

Sykkeet uudella kymmenluvulla - pysyvästi?

Viime viikolla löytyi vauhtia ja nyt on alkanut sykkeellekin tapahtua "kummia". Kuvassa on lauantain pitkis. Ensimmäistä kertaa pääsin mukaan facebook-ryhmä Mimmien pitkisporukan yhteislenkille. Viisi naista oli reissussa, yksi meni flunssan jäljiltä hiukan lyhyemmän ja neljä noin 2,5 tuntia. Minun mittarissani oli 15,71 km aikaan 2 h 22 min. 

Vauhti oli hidas, hitaampi kuin mitä olen aikoihin juossut: keskivauhti oli 9.06. Mutta oli kuulkaa niin erilainen olo verrattuna syksyyn, jolloin lenkeillä oli yksittäisiä yli yhdeksän minuutin kilsoja ja keskivauhti n. 8.50. Syke oli silloin yleensä 155 tai niukasti alle, ja joskus oli niin pitkiä pätkiä yli 160 että jouduin välillä pysähtymään. Nyt keskisyke oli 142, matalin ikinä juoksulenkillä! Olin valtavan iloinen ja olen sitä edelleen. Muut sanoivat että heillä syke oli kymmenkunta pykälää tavallista korkeampi johtuen pöperölumesta. Missä ei ollut pöperöä niin oli liukasta loskaa tai isoja vesilätäköitä... Ja puolet lenkistä oli kiusana myös vastatuuli. 

Nastalenkkareiden käyttö tuntui pohkeissa, tässä oli jo ehtinyt mennä sen verran monta lenkkiä kesäkengillä. Sunnuntaina kävin salilla pyöräilemässä, puoli tuntia kevyttä pyöritystä pienellä vastuksella niin johan rentoutti. 

Maanantaina lähdin kokeilemaan kesälenkkareilla, olisiko sulaa. Oli osittain; kilsat 1-4 oli enimmäkseen sulaa ja satunnaisesti loskaa, kilsat 5-6 päinvastoin eli tien leveydeltä loskaa ja satunnaisia sulia "polkuja". Keskivauhti oli taas tuo niin kovin tuttu 8.13... Mutta syke, tässäkin keskisyke 149! Ja loppumatkasta mietin, olisiko ollut matalampi jos myös viides ja kuudes kilsa olisi menneet sulalla alustalla, nyt oli vähän steppailua ja loikkimista. Innolla odotan seuraavaa pk-lenkkiä, että millaisia lukemia silloin tulee. Voisiko olla, että alle 150 syketaso vakiintuisi?

Tänään istuin koko päivän junassa ja koulutuksessa, joten huomenna on hyvä pitää vk-päivä. Olen kolme päivää Korsossa, eli pitkästä aikaa voin jättää laitteet töihin ja juosta kotiin. Torstaina onkin sitten salipäivä; varasin ajan kehonkoostumusmittaukseen niin sen jälkeen on hyvä jäädä treenaamaan. 

Hyvillä mielin taas, toivottavasti ette kyllästy tähän jatkuvaan ilooni... :)

4 kommenttia:

  1. Eihän iloon voi kyllästyä! Kivaa kuulla hyviä uutisia sykerintamalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin! Ei pitäisi olla pahanilmanlintu mutta jossain vaiheessa mennään taas välillä alamäkeä... Niin että iloitaan nyt kun kulkee :)

      Poista
  2. Jännityneenä odottelen tulevia lenkkilukemiasi. Ehkäpä syke tasoittuu sinne 150 pintaan.

    Lopetin sykevyön käytön muutama vuosi sitten, kun lukemat oli aina niin hurjat. Joko mittari valehteli hurjasti, tai sitten lääkitykseni ja allergiat nostavat sykettä automaattisesti. Maratoneilla mulla on perinteisesti ollut keskisykkeenä 165. Maaliin olen tullut korkeasta sykkeestä huolimatta elävänä ja juoksun aikana olen voinut jopa jutella. ehkä voisi olla järkevää tsekkailla sykkeitä silloin tällöin ja kirjata ne ylös treenifiilisten kanssa. Ehkä oppisin sillä tavalla itsestänikin enemmän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään keskisyke oli 151 ja vauhti tasan 8.00. Puolet matkasta oli jostain syystä raskaamman oloista mutta jälkimmäinen puolikas kevyt. Alamäessä oli sellainenkin ihme että syke oli 139. On ihan erilainen olo lenkkeillä nyt kun touhussa on järkeä eikä kaikki lenkit mene liian korkealla sykkeellä. Mullakin on ollut maratoneilla ja puolikkailla keskisyke 160-170 välillä, mutta tärkeää nyt että menee pk-lenkit matalammalla :)

      Ehkä voisit kurkata sykkeitä jonkin aikaa, ihan mielenkiinnosta? Alan vähitellen totutella ajatukseen että sykerajoista ei ole yleistä totuutta, koska blogeissa ja kimppalenkeillä olen nähnyt ja kuullut että on ihmisiä joilla pk-alue ulottuu jopa yli 170-syketasolle.

      Poista