maanantai 4. tammikuuta 2016

Uusi vuosi - ja lunta!




Uusi vuosi toi Vantaalle lumen - vielä tässä vaiheessa olen innoissani! Melkoisen pitkä aika on edellisistä lumilenkeistä.

Vuoden ensimmäinen lenkki oli pitkis lauantaina 2.1. Lunta oli pari senttiä, ja koska tiesin että alla on jäisiä teitä niin laitoin nastalenkkarit. Juoksu oli raskaahkoa, varmasti lumen vaikutuksesta. Tietysti nastatkin oli jalassa tänä talvena vasta kolmatta kertaa, niin ehkä sekin vaikutti. Pohkeissa ainakin tuntui jo noin 8 km:n kohdalla. Keskivauhti oli ehkä yllättäen 8.20 eli samaa tasoa kuin sulalla kelillä. Ehkä lumen hidastava vaikutus koskee vain heitä, joiden pk-vauhti on huomattavasti nopeampi kuin minulla :) Keskisyke oli tasaisella reitillä 154, eli sykekin oli sulan kelin tasoa.

Pitkis jäi ajateltua lyhyemmäksi, kesto vain 1 h 39 min, matkaa 11,78 km. Tämä siksi, että minulla oli kaveri kylässä ja meillä oli vielä suunnitelmana ensin syödä ja sitten käydä Kuusijärvellä saunassa ja avannossa. Kaverini meni uimahalliin sillä aikaa kun olin lenkillä, joten en voinut tällä kertaa vetää yli kaksituntista.

Sunnuntaina oli satanut lisää lunta. Ajattelin mennä kevyen ja suht lyhyen lenkin, mutta siitä tulikin semi-vk juoksukaverin ansiosta -> keskivauhti 7.19 ja keskisyke 164. Tämä siis täsmälleen vauhti ja syke, joilla vedin kolme vuotta putkeen kaikki lenkit. Nyt onneksi on vähän variointia niin on ihan erilailla intoa lähteä lenkille.

Viime viikon saldo näyttää tältä:



Olen varsin tyytyväinen. Kolmella juoksulenkillä saalis oli 25 km, eli tarkoittaa että vuositavoite saattaa olla realistinen :) 1500 km tarkoittaa n. 29,5 km viikossa, eli sehän tulee jo n. 15 km:n pitkiksellä + kahdella 7,5 km:n lenkillä.

Tässä vaiheessa vuoden 2016 kilsat ovat 18/1500.

Tänään oli taas salitreenin vuoro ja innostuin vetämään lihaskunnon (44 minuuttia) päälle vielä 45 minuuttia kevyehköä kuntopyöräilyä. Lihaskuntoliikkeiden palautusajat ja pyöräilyn kevyet ja keskikevyet tasot pitivät keskisykkeen alhaalla (122 +128) niin että mittarin mukaan olivat perusharjoituksia. Harmittelin aiemmin, kun sisäpyöräilyn kilometrejä ei näy. Nytpä keksin että kyllähän salin pyörä näyttää matkan! Täytyy vaan muistaa lukema kotiin asti, tai ainakin pukuhuoneeseen, jos vaikka alkaisin kuljettaa salikassissa kynää ja paperia mihin voi kirjata kilsat. Tänään 18,81.

Olen alkuviikon lomalla, ja olin ajatellut tehdä pitkiksen loppiaisena. Saa nähdä miten käy, huomisesta torstaihin on ennustettu Vantaalle 18-27 astetta pakkasta. Vaatekerroksia saisin puettua riittävästi mutta miten suojata kasvot? Ehkä on kokeiltava lyhyttä lenkkiä, todennäköisesti huomenna jolloin pitäisi olla vähiten pakkasta. Tietenkin täytyy miettiä myös sykemittaria; olen huomannut sen toimivat melko kankeasti kovassa pakkasessa, eli mihin sen laittaisi? Juoksutakki ei sinänsä ole lämmin, joten ei taida riittää jos laittaa hihan alle. Hanskat taas ovat sen verran kireitä ettei niiden sisään mahdu. Ehkä pitäisi pakata mittari lapaseen ja laittaa lapanen taskuun :) 

2 kommenttia:

  1. Nuo pakkaset pakottavat nyt miettimään, missä lämpötilassa - tai siis kylmyydessä - uskaltaa vielä juosta. Tänään -22 oli liikaa sykemittarilleni, joka ei tallentanut lenkiltä lopulta yhtään mitään. Huomiselle on luvattu vielä kylmempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiistaina juoksin kutosen mutta sitten kylmeni liikaa. Eilen palellutin nenäni, siihen riitti että käveli pysäkille tai odotti julkista kulkuneuvoa 4 x 10 min. Olen toiveikas että nyt viikonloppuna olisi ulkoilusää.

      Poista