maanantai 7. joulukuuta 2015

Pk:ta ja vk:ta





Terveisiä tuuliselta lenkkipolulta!

Flunssa on lopullisesti selätetty. Viime viikolle sain jo neljä treenipäivää: rauhallinen kävely 41 min, rauhallinen pyöräily kuntosalilla 44 min + päälle 20 min lihaskuntoa, kevyt juoksu 39,5 min sekä omaan tasoon nähden vauhdikas ja kovasykkeinen juoksu 1 h 16 min. 

Perjantaisesta kevyestä juoksulenkistä kirjoitinkin jo. Lauantaina olin kyläilemässä Porvoossa ja tietysti oli lenkkikamat mukana. Oltiin etukäteen puhuttu että mennään noin tunnin lenkki, vähän hirvitti että kuinkahan minun käy; tiesin lenkkikaverini juosseen puolikkaan reilusti alle kahteen tuntiin. Sanoin lenkin aluksi, että hänelle voi lenkki olla kävelyvauhtinen vaikka minulle se on kova. 

Yllätyin siitä, kuinka hyvin jaksoin. Mentiin 9,7 km ja keskisykkeeni oli 170. Alussa muutama kilometri alle sen, loppupuoliskolla tasamaallakin tasoa 173. Kropassa ei kuitenkaan tuntunut mitenkään pahalta, ihan lopussa pohkeissa alkoi tuntua vähän mutta ei varsinaisesti painanut. Keskivauhti oli 7.48, siis nopeinta pitkään pitkään aikaan. Nopein kilometri meni 7.28, tasoa jota juoksin kolme ensimmäistä harrastusvuotta. 

Olin etukäteen epävarma ja huolissani. Mietin että mitä jos en jaksa. Onneksi lenkkikaverini huomioi hitaamman tahtini ja sanoi, että minä saan määrätä vauhdin. Mietin kolmen kilometrin jälkeen, että näinköhän mennään liian lujaa. Vastatuulessa tuli muutama yli 8 minuutin kilometri, mutta yllättävän helpolla pääsin kuitenkin. Mietin matkalla muutamaan otteeseen, ja sanoinkin sen ääneen, että vauhtini voi hidastua loppua kohti tai voi olla että jossain kohtaa tulee noutaja. Kumpaakaan ei tapahtunut. 

Lenkki antoi valtavasti uskoa. Ehkä uskaltaudun keväällä puolimaratonille? Ennätykseni on syksyn 2014 Ruisrääkistä 2.44, silloin tosin jouduin pistoksen takia kävelemään viimeiset neljä kilometriä. Mutta nyt meni siis liki kymppi aikaan 1.16, huomioiden vähän yli kaksinkertainen matka ja todennäköinen vauhdin hidastuminen olisin nyt ehkä suunnilleen samassa vauhdissa. Kuitenkin huhti-toukokuuhun on vielä sen verran aikaa, että kehitystä ehtii tapahtua. 

Tänään lähdin taas juoksemaan, hurjan tuuliseen säähän. Jos olisin arvannut että vielä ei tyynny päivän aikana, olisin ehkä ottanut aamulla salikamppeet mukaan ja mennyt pyöräilemään + tekemään lihaskuntoa. Nyt kuitenkin kipitin 5,5 km aikaan 47 minuuttia. Keskivauhti 8.27 ja keskisyke 154. Ilokseni taas huomasin, että ilman sykerajoitusta ja mittarin piipitystä keskilukema pysyi alle 155. Lenkki oli aika kaksijakoinen: alkupuolisko oli myötätuulta ja tasaista tai hyvin loivaa alamäkeä, lisäksi yksi isompi alamäki. Toinen puoli olikin sitten vastatuuleen, aluksi oli yksi pidempi alamäki mutta sen jälkeen lähes koko matka hyvin loivaa ylämäkeä, mutta ylämäkeä kumminkin. Sen verran vilkaisin mittaria että muutamaan otteeseen oltiin yli 160 sykkeissä. Mutta kaiken kaikkiaan tästäkin jäi varsin hyvä fiilis. Keskisyke alle 155 ja kilometrivauhti reilut kymmenen sekuntia nopeampi kuin viimeksi.

Nyt on sellainen olo, että tästä todellakin lähdetään uuteen nousuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti